Kuvien sekä muiden tiedostojen lisääminen artikkeleihin ja sivuille käy WordPressissä kätevästi sisäänrakennetulla latausohjelmalla. Aina, johtuen joko palvelimen asetuksista, kirjoitusoikeuksista tai muista syistä, kaikki ei kuitenkaan suju niin kuin pitäisi. Seuraavassa on esitelty kolme yleisintä kuvien lataukseen liittyvää ongelmaa, sekä ratkaisut näihin ongelmiin.
Tämä opas antaa kymmenen käytännöllistä vinkkiä, joiden avulla parannat WordPress -sivustosi tietoturvaa. Mikäli haluat suojata oman blogisi helposti, ota yhteyttä Mikko Vireniukseen.
Tämä opas käy vaiheittain läpi WordPress -salasanan palauttamisen phpMyAdminin avulla. Tarvitset tätä opasta, mikäli kirjautumistietosi ovat esimerkiksi hakkeroinnin seurauksena vahingoittuneet niin, ettet pääse kirjautumaan hallintaan ja etkä pysty palauttamaan salasanaa WordPressin sisäänrakennetulla palautustoiminnolla. Oppaassa on käytetty esimerkkinä pääkäyttäjän salasanan palauttamista.
WordPress 2.6:een tuli nopeasti uusi päivitys, jossa korjattiin 60 erilaista pienempää bugia. Kyseessä ei kuitenkaan ole tietoturvapäivitys, joten uuteen versioon päivittäminen ei ole pakollista.
Mikäli joku kuitenkin haluaa päivittää bloginsa uusimpaan versioon, niin tiedoksi, että version 2.6 kielitiedosto on yhteensopiva myös version 2.6.1 kanssa.
WordPressin perusasennus on tarkoituksella jätetty ominaisuuksiltaan kevyeksi ja oletusulkoasukin on tarkoitettu vain alkuun pääsemiseksi. Tästä syystä kaikkien WordPressin käyttäjien täytyy jossakin vaiheessa lisätä WordPressin toiminallisuutta asentamalla uusia lisäosia tai piristää sivuston ulkoasua uudella teemalla.
Ongelma ja ratkaisu
Uusien teemojen ja lisäosien asentaminen ja päivittäminen on kuitenkin turhan monimutkaista ja vaivalloista, mikäli se täytyy tehdä joka kerta erikseen [...]
Kuten kaikissa php- ja mysql-pohjaisissa sovelluksissa, myös WordPressissä tietokanta on sovelluksen haavoittuvin osa. Esimerkiksi huolimattoman päivityksen yhteydessä palvelimelta menetetyt tiedostot on helposti saatavilla takaisin, mutta tietokantaa ei voida palauttaa ilman varmuuskopiota. Tietokannan taulut kannattaa siis varmuuskopioida tasaisin väliajoin. WP-DB-Backup -lisäosan avulla varmuuskopioit tietokantasi taulut ilman phpMyAdminin tuntemista.
WordPress admin bar -lisäosa lisää sivustosi ylälaitaan WordPress.com -palvelusta tutun hallintapaneelin, kun olet kirjautuneena sivustolle sivuston ylläpitäjän tunnuksilla. Lisäosan avulla voit hallita sivustoasi siirtymättä erikseen ylläpitoon. Sivuston pyörittämisestä tulee nopeampaa, selkeämpää ja tehokkaampaa.
Private Only -lisäosan avulla muunnat WordPress -sivustosi helposti lähipiirisi, yrityksesi tai muun ryhmän käyttöön soveltuvaksi intranetiksi. Lisäosan idea on yksinkertainen: se ohjaa kaikki kirjautumattomat käyttäjät kirjautumissivulle ja näyttää viestin, jossa käyttäjää pyydetään kirjautumaan sivustolle.
Voit tiedustella suomenkielistä lisäosaa yhteydenottolomakkeemme avulla.